Contact

Anna Alapuro
Hälläpyöränkatu 3 C 16
33540 Tampere, Finland

tel: +358 50 3317 150
e-mail: annaalapuro@hotmail.com

 

 

Exhibitions

24.9.2015–10.1.2016
Kuuden taiteilijan Tammerkoski
Museokeskus Vapriikki, Tampere

 

 

Texts

I may take a carpet and lift it to the wall by making a print out of it. Carefully, I trace every stitch of it. I am fascinated by the abstract in our everyday surroundings, as in textiles or in the shapes of kitchen utensils. The subject matter, however, becomes more obscure when I make a picture by the means of printing. Some familiarity yet remains. By looking at these pictures viewers may find some points in common with other worlds of meaning.

The series called Afterimages was born after my residence at Villa Karo in Benin in the spring of 2003. Portrayals of familiar everyday phenomena. Stars in the sky, an elaborate hairdo, village dogs or patterned fabrics. There is something to be found everywhere, everything can be used. Simple, ordinary matters waiting to be observed. I have enjoyed making these works and I have tried to bring out how difference can be enriching and uniting, among people as well as in pictures.

Saatan nostaa maton lattialta seinälle tekemällä siitä grafiikkaa. Seuraan tarkasti jokaista silmukkaa. Minua viehättävät arjen abstraktiot ympärillämme esimerkiksi tekstiileissä ja astioiden muodoissa. Kuvan tekeminen taidegrafiikan keinoin etäännyttää aihetta. Jokin tuttuus kuitenkin jää. Katsojan silmän kautta kuvasta voi löytyä kosketuskohtia toisiin merkitysmaailmoihin.

Jälkikuvia -teossarjan kuvat ovat syntyneet Beninissä Villa Karossa keväällä 2003 viettämäni stipendiaatti-kauden jälkeen. Näköiskuvia jokapäiväisistä tutuista asioista. Taivaan tähdet, taidokas kampaus, kylän koirat tai painokankaan kuviot. Kaikkialta löytyy jotakin, kaikkea voi käyttää. Yksinkertaiset ja arkiset aiheet odottavat tulla huomioiduiksi. Töitä on ollut hauska tehdä. Olen yrittänyt tuoda esiin sen, kuinka erilaisuus rikastaa ja yhdistää, niin ihmisten kesken kuin kuvissakin.

Anna Alapuro




THE REBIRTH OF HANDIWORKS

A lace curtain, a crocheted rug and a couch pillow have turned into pictures whose source the viewer can mentally trace back to a grandmother’s house or a bric-a-brac store. In her new works, graphic artist Anna Alapuro presents interpretations of a vanishing Finnish reality. She has picked out distinctive details that have more to tell than first meets the eye. Some of us can still find these objects at our homes, some remember carrying them to the trash dump from the house of a deceased relative. Even in old detached houses, few people eat meatballs these days; cooked potatoes have given way to pasta, and handiworks to Ikea.

Alapuro has immortalized crocheted loops and woven threads, whose visuality stems from a chain of generations of women. The ornaments in these objects of everyday use have been inspired by nature, and they replicate shapes whose variations are familiar from all over the world. This creates a path that starts from plants, and branches into primitive ornamental patterns, architecture, art and craftsmanship. The same path can be followed in Alapuro’s artistic output. She has worked organic shapes that reveal cells, blossoms and seeds. The sunny colours further emphasize the natural thematic. Previously, Alapuro abstracted the visual themes so strongly that the works became decorative. They had been inspired by nature, just like the ornamental patterns that date back hundreds of years.

These new works are not decorative; the ornaments themselves have become the focus. With its sincere pursuit for beauty, the realm of handiworks offers a limitless visual archive. Alapuro shows devotion in her treatment of a subject matter that modernism resented. She follows the old tracks loop by loop, mosaic by mosaic. Her works emanate with understanding and humane warmth even for the more banal models of handiworks that have been passed down from one generation to another. The ornamentation of a woven pillow becomes alive in a new way when it is replicated as art. With the changes in material and context, the replication of an ornament is reduced to naturalistic observation, which in itself is free from decorativeness.

The changes become apparent after the scholarship period in Villa Karo, Benin, in the spring of 2003. The same basic approach is still there, but these works were born out of clearly recognizable starting points. Alapuro herself refers to the “Afterimages” series of works as “lookalike pictures”. The topic here is the African visual reality. Nature, textiles and everyday objects have blended into a series of pictures that is bound together by a common aesthetic. As is typical of Alapuro, these works do not share a strong common denominator; instead, their serial nature stems from creative parallelisms. This gives her the freedom to tackle extremely diverse subjects: The rhythmical surface of a lace curtain could be related to the light-reflecting glass wall of a modern office complex.

In her African themes, Alapuro discovered the design of everyday life. She created pictures of decorative objects as well as objects of everyday use, paying special attention to their aesthetics, such as the patterns of a fabric or the shape of a lamp. This sets them clearly apart from her early black-and-white lithographies, where she aestheticized the use of objects. The return of figurativeness nonetheless forms a link to the old prints from the 1980’s.

Anna Alapuro is known for her skillful employment of the carborundum technique. These days, she complements its softness with serigraphy. As of late, she has also returned to working lithography, which she has been teaching for years. Mastering old techniques requires the tenacity and care of a craftsman. It is easy to imagine that in moving from the creation of a picture to processing it, Alapuro feels kinship with lace-makers, African textile printers and rock sculptors of the Antiquity.Alapuro illustrates man’s eternal need to create beauty around himself. It is a consistent choice for an artist who has not been ashamed of her own pursuit of beauty.

Translation Mikko Alapuro


KÄSITYÖT SYNTYVÄT UUDELLEEN

Pitsiverhot, virkattu matto ja sohvatyyny taipuvat kuviksi, joiden lähteeksi katsoja voi kuvitella mummolan tai vanhojen tavaroiden liikkeen. Taidegraafikko Anna Alapuro esittää uusissa teoksissaan tulkintoja katoavasta suomalaisesta todellisuudesta. Hän on poiminut tunnistettavia yksityiskohtia, jotka kertovat paljon enemmän kuin näyttävät. Jotkut löytävät esineet vielä kotoaan, osa muistaa kuljettaneensa ne sukulaisen kuolinpesästä kaatopaikalle. Yhä harvemmassa rintamamiestalossa syödään enää lihapullia; keitetyt perunat ovat vaihtuneet pastaan ja käsityöt Ikeaan.

Alapuro on ikuistanut virkattuja silmukoita ja solmittuja lankoja, joiden visuaalisuudesta on vastuussa naissukupolvien ketju. Usein käyttöesineiden koristeet ovat saaneet inspiraationsa luonnosta ja ne toistavat muotoja, joiden variaatiot ovat tuttuja kaikkialta maailmasta. Näin syntyy polku, joka alkaa kasveista ja haarautuu primitiivisiin koristekuvioihin, arkkitehtuuriin, taiteeseen ja käsitöihin. Samaa polkua voi seurata Alapuron tuotannossa. Hän on työstänyt orgaanisia muotoja, joista voi löytää soluja, kukintoja ja siemeniä. Aurinkoiset värit korostavat luontotematiikkaa. Aiemmin Alapuro abstrahoi kuva-aiheet niin vahvasti, että teokset olivat dekoratiivisia. Ne olivat saaneet inspiraationsa luonnosta aivan kuin vuosisatojen ikäiset koristeaiheetkin.

Uudet teokset eivät ole koristeellisia, vaan koristeista on tullut teosten aihe. Kauneutta vilpittömästi tavoitteleva käsitöiden maailma tarjoaa loputtoman kuva-arkiston. Alapuro käsittelee modernismin vierastamaa aihepiiriä antaumuksella. Hän seuraa vanhoja jälkiä silmukka silmukalta tai mosaiikki mosaiikilta. Teokset huokuvat ymmärrystä ja inhimillistä lämpöä banaaleillekin sukupolvelta toiselle periytyville käsityömalleille. Ryijytyynyn koristeaihe herää uudella tavalla henkiin, kun se toistetaan taiteena. Materiaalin ja kontekstin muutoksen myötä koristeen jäljentäminen pelkistyy naturalistiseksi havainnoinniksi, joka itse on dekoratiivisuudesta vapaata.

Muutoksen voi havaita Beninissä Villa Karossa keväällä 2003 vietetyn stipendiaattikauden jälkeen. Sama pohjavire säilyi, mutta teokset olivat syntyneet selkeästi tunnistettavista lähtökohdista. Jälkikuvia -teossarjaa Alapuro itse kutsuu näköiskuviksi. Aiheena on afrikkalainen visuaalinen todellisuus. Luonto, tekstiilit ja arkiset esineet ovat muuttuneet kuvasarjaksi, jonka sitoo kokonaisuudeksi yhtenäinen estetiikka. Alapurolle on tyypillistä, että teoksilla ei ole vahvaa yhteistä nimittäjää vaan sarjat syntyvät luovien rinnastusten tuloksena. Tämä vapauttaa hänet tarttumaan hyvin erilaisiin kohteisiin: pitsiverhon rytmikäs pinta voi olla sukua nykyaikaisen toimistorakennuksen valoa heijastavalle lasiseinälle.

Afrikka-aiheissa Alapuro löysi arjen designin. Hän loi kuvia koriste- ja käyttöesineistä, kiinnittäen erityistä huomiota niiden estetiikkaan esimerkiksi kankaan kuvioihin tai lampun muotoon. Näin ne eroavat selvästi hänen varhaisista mustavalkoisista litografioistaan, joissa hän estetisoi esineiden käyttötarkoitusta. Esittävyyden palaaminen luo kuitenkin sukulaisuutta vanhoihin 80-luvun vedoksiin.

Anna Alapuro tunnetaan taidokkaana carborundum-tekniikan käyttäjänä. Nykyään hän ryydittää sen pehmeää jälkeä serigrafialla. Viime aikoina hän on itse alkanut työstää myös uudestaan litografiaa, jota on opettanut vuosikausia. Vanhojen tekniikoiden hallitseminen vaatii käsityöläisen sitkeyttä ja huolellisuutta. Voi ajatella että päädyttyään kuvan luomisesta sen työstämiseen, Alapuro kokee sukulaisuutta antiikin kivenveistäjiin, pitsinnyplääjiin ja afrikkalaisten kankaiden painajiin. Hän kuvittaa ihmisten ikuista tarvetta luoda kauneutta ympärilleen. Se on johdonmukainen valinta taiteilijalta, joka ei itse ole häpeillyt kauneuden tavoittelua.

Veikko Halmetoja